Toimitusjohtajan katsaus ja uusin sijoittajaraportti

Toimitusjohtajan katsaus ja uusin sijoittajaraportti

Kesän 2021 aikana olemme jatkaneet maltillista kasvua ja ostaneet portfolioon lisää asuntoja Jyväskylästä ja Turusta. Turusta omistamme Turun Ilpoisten kaupunginosasta sekä keskusta-alueelta 10 asuntoa, joihin on ollut kova kysyntä vuokralaisten vaihtuessa. Tavoitteena on lisätä kattavuutta tulevan vuoden aikana niin Tampereella kuin Turussakin.

Olemme myös käyneet neuvotteluja suurempien kokonaisuuksien ostamisesta useammassakin portfolioomme sopivassa yliopistokaupungissa. Yhtiön omavaraisuusaste on toimialaamme nähden erinomaisella tasolla (44 %). Portfolion koko on tätä kirjoittaessa lähes 5 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on myös hyvät valmiudet hankkia uusia yksittäisiä  kohteita sitä mukaa, kun meille sopivia tulee vastaan.

Olemme myös käynnistäneet useita eri kehitysprojekteja sijoittajaystävällisemmän käyttöliittymän kehittämiseksi ja myös asukkaille suunnatun sivuston lanseeraamiseksi. Näiden tavoitteena on parantaa entisestään niin sijoittaja- kuin asumiskokemustakin, tuoden samalla kustannussäästöjä operatiiviseen toimintaan.

Lue tunnuslukuja sekä alan trendejä tarkemmin sijoittajaraportista>>

 

Tuottoisaa syksyn alkua!

Joni Lähteenmäki

Toimitusjohtaja 

Asuntosäästö

Asuntosäästö on yksityinen kiinteistösijoitusyhtiö, jonka C-sarjan osakkeita voidaan merkitä verkkopalvelun kautta. Yhtiö sijoittaa varat asuntoihin ja C-sarjan osakkeenomistajat saavat sijoitukselleen kiinteää osinkoa. Osinko maksetaan osakkeenomistajille neljä kertaa vuodessa.
Asiakaspalvelu:
Asuntosäästö Asua Oy
Y-tunnus: 2597003-8

Tietoseloste
Rekisteriä ylläpitää Asuntosäästö
Katso tietoseloste
Laskutustiedot
SIJOITA TÄSTÄ
AVAINHENKILÖT

Toimitusjohtaja:
Joni Lähteenmäki 
(040 352 2770)

Hallituksen puheenjohtaja: 
Jani Valtonen
Asuntosäästö on Suomalainen yritys
Copyright © Asuntosäästö 2021.  Kaikki oikeudet pidätetään.  Ota yhteyttä: Asiakaspalvelu@asuntosaasto.fi 
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram