Miksi sijoittaa asuntosäästöön?

Mikä asuntosäästö on?

Asuntosäästö on yksityinen kiinteistösijoitusyhtiö, jonka C-sarjan osakkeita voidaan merkitä verkkopalvelun kautta. Yhtiö sijoittaa varat asuntoihin.  C-sarjan osakkeenomistajat saavat sijoitukselleen vuokratuottoon perustuvaa kiinteä osinkoa. 
Yhtiö hoitaa kaiken asuntosijoittamiseen liittyvän toiminnan. Tavoitteemme on mahdollistaa asuntosijoittaminen jokaiselle. 

Kautamme nautit myös veroedusta, sillä listaamattomasta yhtiöstä saatava osinkotulo on 75% verovapaata. 
Olemme lanseeraaneet palvelun eri osakesarjoille jo vuonna 2017 - ja olemme koko historiamme ajan saavuttaneet asetetut tuottotavoitteet kiinteälle osingolle (7,5 % vuodessa). 

Viisi syytä valita asuntosäästö

Osingoille maksettava tuotto on 25 % veronalaista pääomatuloa ja 75 % verovapaata.
Osinkotuotto tilitetään neljä kertaa vuodessa tilillesi.
Kiinteistöihin sijoittaminen on vakaa sijoitus.
Sijoituksesta ei veloiteta lainkaan transaktio- tai ylläpitokuluja.
Toimimme sinun ehdoillasi, voit keskeyttää sijoituksen milloin vain.

Tuottolaskuri

Laske sijoituksesi odotettu tuotto
Tuottolaskuri
3v
1v10v

Kuinka maksettava osinko lasketaan?

Maksettava osinko perustuu sijoitusaikaan ja se tilitetään osakkeenomistajille neljä kertaa vuodessa. Maksettava osinko nousee portaittain ensimmäisen sijoitusvuoden ajan, jonka jälkeen osinkotuotto on 7,5 % vuodessa. Tehtyäsi sijoituksen, tuotonlaskenta alkaa seuraavasta täydestä kvartaalista.

  • 4,5 % tuotto, kun sijoitusaika on yli 3 kk
  • 5,5 % tuotto, kun sijoitusaika on yli 6 kk
  • 6,5 % tuotto, kun sijoitusaika on yli 9 kk
  • 7,5 % tuotto, kun sijoitusaika on yli 12 kk

Rahastoista poikkeava toimintamalli – ilman hallinnointipalkkioita

Asuntosäästön toimintamalli

Perinteisissä asuntorahastoissa rahasto tai yhtiö kattaa sijoitustoiminnan kulunsa ja perii oman kiinteän palkkionsa rahaston menestyksestä riippumatta. Tämän jälkeen tuotosta vähennetään verot, josta jäljelle jäävä osuus on sijoittajan saama tuotto.

Asuntosäästö toimii sijoittajaystävällisemmin. Sijoitukset ovat etuoikeutettuja C-osakkeita, joille maksetaan tuottoa sijoitustoiminnan kulujen ja verojen jälkeen.

Asuntosäästön palkkioksi muodostuu viivan alle jäävä osuus. Yhtiön omistajien tuotto on siis sidottu tulokseen kiinteiden palkkioiden sijaan. Lopputulema on, että perinteinen rahastomalli on käännetty ympäri – asiakkaiden tuotto maksetaan ennen yhtiön palkkiota.
SIJOITA TÄSTÄ 

Sopimusehdot ja riskit

Mitä riskejä sijoittamiseen sisältyy ja millaiset ovat sopimusehdot

Asuntosijoittamisen riskit

Asuntosijoittaminen ei ole riskitöntä ja teemme kaikkemme minimoidaksemme sijoittajariskin.  Tuotto-odotus perustuu kohteiden ennakoitavuuteen ja Suomen asuntomarkkinoiden vakauteen. Etuna osake- tai rahastosijoittamiseen on myös kohteiden fyysisyys, jolloin pääoman menettämisen riski varsin pieni.

Sijoittajien pääoma (C-osakkeet) ovat etuoikeutettuja yhtiön omistajien A-osakkeisiin nähden. A-osakkeiden pääomaa on aina vähintään 20% C-osakkeiden pääomasta ja se on jaettu yhtiön kahteen sisäiseen riskienhallintarahastoon, jotka ovat sijoittajien pääomasta riippumattomia.

C-osakkeet ovat kiinteähintaisia arvoltaan 50 euroa. Jotta C-osakkeiden arvo laskisi, tulisi asuntojen arvon laskea yhtiön omistajien pääoman verran. Asunnot ovat kuitenkin fyysistä omaisuutta ja on epätodennäköistä, että näin suurta asuntomarkkinoiden arvon alentumista tulisi tapahtumaan. Ostamme pääasiassa yksiöitä positiivisen muuttovirran korkeakoulukaupungeista ja pääkaupunkiseudun kehyskunnista.

Juridisesti kyseessä on C-osakeanti sijoittajan ja Asuntosäästö Oy:n välillä. Näin saat sijoittajana verohyödyn, jolloin maksettavasta tuotosta 75% on verovapaata. Sijoitus kohdistuu koko asuntokantaamme ja kykenemme samalla hajauttamaan sijoittajalle kohdistuvaa riskiä merkittävästi.

C-osakkeisiin ei kohdistu muita velvoitteita, kuin yhtiön velvoite maksaa osinkoa tuotto-odotukseen perustuen. Yhtiöllä on myös velvoite osakkeen takaisin lunastamiseksi merkintähinnalla sopimuskauden päättyessä tai sopimuksen keskeytyessä asiakkaan toiveesta.

Osakeannin ehdot, yhtiöjärjestyksen sekä perustietoasiakirjan voit lukea täältä.
Sijoitukselle maksetaan kiinteää osinkoa, joka nousee asteittain ensimmäisen sijoitusvuoden aikana 7,5 % saakka.
Sijoitus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana.
Saat tunnukset verkkopalveluun ensimmäisen sijoituksen yhteydessä.
Sijoituksen voi keskeyttää koska tahansa ja pääoma palautetaan tilillenne 14 vuorokauden kuluessa lopetuspyynnöstä (yli 50 000€ sijoitukset 90pv).

Asuntosäästö

Asuntosäästö on yksityinen kiinteistösijoitusyhtiö, jonka C-sarjan osakkeita voidaan merkitä verkkopalvelun kautta. Yhtiö sijoittaa varat asuntoihin ja C-sarjan osakkeenomistajat saavat sijoitukselleen kiinteää osinkoa. Osinko maksetaan osakkeenomistajille neljä kertaa vuodessa.
Asiakaspalvelu:
Asuntosäästö Asua Oy
Y-tunnus: 2597003-8

Tietoseloste
Rekisteriä ylläpitää Asuntosäästö
Katso tietoseloste
SIJOITA TÄSTÄ
AVAINHENKILÖT

Toimitusjohtaja:
Joni Lähteenmäki 
(040 352 2770)

Hallituksen puheenjohtaja: 
Jani Valtonen
Asuntosäästö on Suomalainen yritys
Copyright © Asuntosäästö 2021.  Kaikki oikeudet pidätetään.  Ota yhteyttä: Asiakaspalvelu@asuntosaasto.fi 
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram