Uusi C-sarjan osakeanti on avattu

Yhtiön hallitus on päättänyt yhtiökokouksen valtuutuksella avata uuden C-sarjan osakeannin. C-osakesarja eroaa tuote-ehdoiltaan hieman aiemmin merkinnässsä olleesta B-sarjasta, mutta nykyinen 7.5%:n tuotto-odotus on voimassa myös  jatkossa.

Mikä muuttuu C-sarjan myötä?

Sijoitusajat muuttuvat.  Kaikille C-sarjan osakkeille maksetaan vuosittaista 7.5 %:n osinkotuottoa, kun sijoitus kestää vähintään 12 kuukautta. Merkintähinnasta laskettava osinko määräytyy alla olevan taulukon mukaisesti:

Ensimmäisen kolmen kuukauden ajalta tilitetään 4.5% osinkoa vuodessa. Tilitettävä osinko nousee ensimmäisen sijoitusvuoden ajan jokaisen tuotonmaksun yhteydessä. Kun sijoitus on kestänyt vuoden, tulee maksettavaksi korkein tuotto-odotus, joka jatkuu toistaiseksi voimassaolevana. Toisin sanoen, korkeamman tuotto-odotuksen saa hieman nopeammin.

Uudistuksen myötä luovutaan myös määräaikaisuuden sanktiosta, eli varat voi elämäntilanteen muuttuessa kotiuttaa milloin vain ilman ylimääräistä kustannusta. Pääoma tilitetään 14 vuorokauden kuluessa, mikäli palautettava summa on alle 50.000 euroa. Summan ollessa tätä suurempi, tilitetään varat 90 vuorokauden kuluessa.

Tuottoisia hetkiä!

Asiakaspalvelu

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *