Vuoden 2020 ensimmäinen kvartaali ja avainluvut

Vuosi 2020 on lähtenyt hyvin käyntiin ja alkuvuosi on ollut hyvä kaikilla mittareilla. Sekä vuokrausliiketoiminta että portfolion tulos kasvoivat odotetusti. Ostimme vuodenvaihteessa kerrostalon Riihimäeltä yhdessä kahden muun suuren sijoittajan kanssa. Asuntosäästö hankki talosta 15 asuntoa. Olemme yksittäisten asuntojen lisäksi myös arvioineet uusia potentiaalisia kokonaisuuksia. Yksittäisiä asuntoja olemme ostaneet mm. Jyväskylästä sekä neuvottelemme parhaillaan uudesta kokonaisuudesta Turusta.
Lue koko teksti

Pohdintaa opintolainan sijoittamisesta

Lainaa on haettu Suomessa perinteisesti varoen, jonka jälkeen tämä on haluttu maksaa pois mielellään mahdollisimman pian. Lainasta puhuminen on osittain tabu tai tästä puhutaan hyvin vähän. Viime vuosina mediassa on kuitenkin näkynyt otsikoita, joissa nuoria kannustetaan nostamaan opintolainaa ja sijoittamaan nostetut varat. Opintolainaa korostetaan suhteellisen edullisena ja vaivattomana. 

Lue koko teksti